Choose your country:

Turvallisuus

Brasiliassa et tavallisesti koe oloasi uhatuksi, päinvastoin! Pidä kuitenkin mielessä, että kaiken köyhimpien ja rikkaimpien välillä vallitsee suunnaton kuilu. Joidenkin yksinkertaisten ohjeiden avulla voit minimoida riskiä joutua rikollisten kohteeksi.

Matkalla ryhmässä oppaan kanssa voit kyllä pitää mukana kallista kameraa. Omin päin liikkuessa kannattaa  kamera  jättää kotiin. Kertakäyttökamerat sopivat kaikkiin tilanteisiin, ja niillä saa hyviä kuvia.

Säilytä passia, luottokortteja ja lentolippuja hotellin kassakaapissa. Älä hyväksy kuljetusta tai vastaavaa oppailta, joilla ei ole virallista oppaan lupaa. Älä ota rannalle mukaan mitään arvoesineitä. Nenälinna ja hieman vaihtorahaa riittävät mainiosti. Jätä hienot kellot ja korut kotiin.

Käytä öiseen aikaan taksia, äläkä liiku pimeillä sivukaduilla tai rannalla pimeän laskeuduttua. (Rantakadut  eivät kuitenkaan ole ongelma.) Brasilialaiset ajavat usein päin punaista, joten vihreänkin valon palaessa jalankulkijoille kannattaa olla varovainen. Vältä mieluiten paikallisia kaupunginbusseja. (Taksi on parempi vaihtoehto). Seuraamalla saamiasi neuvoja ja käyttämällä tervettä järkeä, riski joutua vaaratilanteisiin on pieni.
Hyvä neuvo on ottaa kopiot passista ja maahantulokaavakkeesta (ne täytetään ja jätetään saapumisen yhteydessä maahantuloviranomaisille). Tämä riittää henkilöllisyyden toteamiseen tarvittaessa. (Lain mukaan ulkomaalaisilla on oltava passi aina mukana, mutta poliisille riittää siitä kopio). Vältä alkoholinkäyttöä!
 
Brasilianspesialisti.fi | Kalevankatu 20 | 00100 Helsinki | Puh. 09 - 6866 9870 | Fax 09 - 6866 9810 | brasilia@laatumatkat.fi